Tutkimus: poliisi edelleen työväkivallan riskiammatti
24.6.2010 13.30Työväkivallan riskiammattien kolmen kärkeen kuuluvat terveyden- ja sairaanhoitotyö, sosiaalialan hoitotyö sekä vartiointi- ja suojelutyö. Tiedot käyvät ilmi Työturvallisuuskeskuksen julkistamasta Työväkivallan riskiammatit -tutkimusraportista, joka perustuu vuonna 2007 tehtyihin haastatteluihin. Poliisilla on – samoin kuin vuonna 1999 tehdyssä tutkimuksessa – edelleen huomattava riski kohdata väkivaltaa työssään.
Tutkimusraportti pohjautuu Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen yhteydessä vuonna 2007 keräämään haastatteluaineistoon työväkivallasta. Tutkimuksessa selvitettiin työväkivaltakokemuksia 16 411 Suomessa asuvalta, 15–74 -vuotiaalta työlliseltä ja viimeisen 12 kuukauden aikana työssä olleelta henkilöltä.
Tutkimusraportin Työturvallisuuskeskus julkaisi yhteistyössä oikeusministeriön ja Tilastokeskuksen kanssa.
Työssään väkivallan tai uhkailun kohteeksi oli tutkimusaineistossa joutunut noin 4 prosenttia työllisistä, noin 100 000 henkilöä vuonna 2007. Työväkivallan kokemukset olivat hieman vähentyneet vuodesta 1999, jolloin työväkivaltaa kokeneita oli viisi prosenttia työllisistä eli noin 111 000 henkilöä.
Naisten ja miesten väliset erot ovat edelleen selkeät. Naiset (5,6 %) kokevat kaksi kertaa enemmän väkivaltaa kuin miehet (2,5 %). Väkivaltaa esiintyy yleensä naisvaltaisilla aloilla, kuten sairaanhoidossa, sosiaalialalla ja vähittäiskaupassa.
Sosiaalialalla miehet kokevat naisia useammin väkivaltaa. Se viittaa siihen, että alalla työskenteleville miehille kertyy kontrollitehtäviä. Sosiaalialalla työväkivaltaa kohtaavat yleisimmin 25–34-vuotiaat.
Terveyden- ja sairaanhoitotyössä nuoret (alle 24-vuotiaat) ja keski-ikäiset (35–44-vuotiaat) kokevat selvästi useammin työssään väkivaltaa kuin muun ikäiset, myös määräaikaiset hieman keskimääräistä useammin.
Vartiointi- ja suojelutyössä väkivaltaa ovat kohdanneet erityisen usein osa-aikatyöntekijät, 25–34-vuotiaat, yksityissektorilla ja pystyvässä työsuhteessa toimivat sekä miehet. Vartijat kokevat useammin uhkailua tai fyysisiä jälkiä jättämätöntä väkivaltaa kuin muut ammattiryhmät. Vartiointityössä väkivallan tekijä on yleensä muista riskiammateista poiketen tuntematon.
Poliisit ryhmitellään tutkimuksen luokittelussa vartiointi- ja suojatyön piiriin. Kaiken kaikkiaan tässä ryhmässä 25,6 % oli kokenut työväkivaltaa viimeisen 12 kuukauden aikana. Poliisien osuutta tästä luvusta ei ole eritelty tutkimukseen osallitusneiden poliisien melko pinen määrän takia.
Yksityisen sektorin vartijoiden kokema työväkivalta on kaksinkertaistunut kahdeksassa vuodessa, mutta myös poliisit mainitaan edelleen työväkivallan suhteen riskiammattina.
Raportissa oletetaan, että tiettyyn ammattiryhmään kohdistuvassa kyselyssä saadaan yleensä korkeampia yleisyyslukuja kuin tällaisissa kaikille työllisille suunnatuissa kyselyissä.
Lisätietoa:
* asinatunija Timo Suurnäkki, Työturvallisuuskeskus TTK, puh. 0400 706 193 (etunimi.sukunimi@ttk.fi)
Palaa palstan pääsivulle | 0 Kommenttia | Kommentoi


