SPJL_FB

Turvaamme selustasi

Tervetuloa SPJL:n blogiin!
 Täällä SPJL:n omat sekä kutsutut asiantuntijat ottavat kantaa ajankohtaisiin turvallisuuden ja työelämän teemoihin. Ulkopuolisten kirjoittajien tekstit eivät edusta liiton kantaa.

rss

Voit kommentoida blogipäivityksiä tällä sivulla; kommentit tulevat näkyviin ylläpidon tarkistuksen jälkeen. Nimimerkin sijasta voit toki kommentoida omalla nimelläsi! Ylläpitäjät: Nuppu Pelevina ja Katja Almgren. Loukkaavia tai rikokseen kehottavia kommentteja ei julkaista.
11.1.2018 14.43

Yhteispartiointia nuuskakairassa

Matti Koskimäki, hallituksen jäsen

Täällä nuuskakairassa yhteispartiointi ruotsalaisten poliisiviranomaisten kanssa ei ole mitenkään uusi tai outo asia. Yhteistyötä on tehty vuosikymmeniä esimerkiksi Tornion ja Haaparannan poliisien kesken ilman ongelmia. Kiinniottoja tehtiin tarpeen mukaan rajan molemmin puolin niistä sen kummemmin huutelematta. Meillä oli muun muassa yhteinen ”kuumalinja” poliisiasemien välillä. Kesä ja talviaikaan oli yhteisiä urheilutapahtumia, joihin osallistui virkamiehiä aina Oulua ja Luulajaa myöten.

Yhteispartiointia tehtiin tarpeen mukaan. Vuonna 1983 puukotettiin virantoimituksessa ollutta torniolaista poliisimiestä hengenvaarallisesti. Tekijän otti kiinni ruotsalainen poliisimies, joka oli samassa partiossa puukosta saaneen suomalaisen poliisimiehen kanssa.

Kalastuksen valvontaa Tornionjoella suoritettiin yhteistuumin ruotsalaisten kanssa ja pääsipä jotkut Torniolaiset poliisimiehet ruotsalaisen poliisihelikopterin kyytiin suorittaessaan lohen kalastuksen valvontaa rajajoella. Me muut pääsimme ajelulle ruotsalaisten Volvo-merkkisillä siviilipoliisiautoilla, joissa oli viimeisen päälle ilmastointilaitteet ja muut herkut.

Oli se pojat hienoa aikaa, ylityöt paukkuivat.

Vuonna 1995 Suomen voittaessa ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden lähti Tornion poliisiaseman faxista viesti silloiselle Tukholman poliisimestarille. Tässä viestissä onniteltiin hienoista kisajärjestelyistä. Poliisimestari oli huumorimiehiä, eikä oikeusyksikölle lähtenyt postia.

No nyt tätä yhteispartiointiasiaa on haluttu syventää ja laajentaa oikein valtiovaltojen toimesta. Vuonna 2012 asiasta esitettiin toiminnalliset perustelut yhteispartioinnin aloittamiseksi. Asiat lähtivät etenemään ja lopulta EU:lta saatiin rahoitusta yhteisen koulutuksen järjestämiseksi.

Muutama vuosi sitten järjestettiin Torniossa yhteispartiointikoulutus, johon osallistui suomalaisia ja ruotsalaisia poliisimiehiä. Molemmille osapuolille oli räätälöity omat koulutuspaketit, joihin sisältyi kaiken muun lisäksi kieltenopetusta, koska etenkin ruotsalaisissa oli mukana täysin ummikkoja, jotka eivät osanneet sanaakaan suomea. Tämän kieliopillisen koulutuksen myötä ummikot osaavat tilata selvällä suomenkielellä mansikkatuutin jäätelökioskilta. Tällähän päästään jo pitkälle.

Henkilöstön edustajana ja yli kaksikymmentä vuotta rajan läheisyydessä työtä tehneenä totean, että tämä yhteispartiointiasia on osaltaan kuljettu loppuun, ja nyt olisi syytä keskittää vähenevät voimavarat johonkin muuhun.

Poliisimiesten määrä kun on vähentynyt rajan molemmin puolin ja etenkin pohjoisessa Ruotsissa. Ruotsalainen poliisimies lausui viime vuoden puolella, että hänen partionsa vastuualueena on Belgian kokoinen alue. Tämä kertoo asiasta jotakin.

Näin ollen yhteistyö ruotsalaisten poliisiviranomaisten kanssa pitäisi kohdentaa tutkintapainotteiseksi työksi. Ei lähdetä paikkaamaan toisen valtion mahdollista poliisivajetta, vaan perustetaan yhteinen tutkintaryhmä, johon nimetään rajan molemmin puolin 3–4 kielitaitoista poliisimiestä. Tähän löytyy riittävästi vapaaehtoisia, mikäli tehtävä huomioidaan palkkauksessa ja lainsäädäntöasiat ovat kaikilta osin kunnossa.

Poliisin tuntemat asiakkaat hyödyntävät kaiken aikaa toiminnassaan valtakunnan rajaa. Lapin laajasta maakunnasta anastetaan mm. moottorikelkkoja, jotka viedään rajan yli länteen. Lännestä tuodaan muuta tavaraa sitten itään. Kukaan ei perään hauku. Yhteisellä tutkijaryhmällä voisi löytyä keinoja puuttua verekseltään rikoksiin ja saattaa tekijät leivättömän pöydän ääreen.

Matti Koskimäki
Vanhempi rikoskonstaapeli, Lapin poliisilaitos
SPJL:n hallituksen jäsen


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Sivua viimeksi päivitetty: 8.10.2018