Hätäpuhelusta tuli yhteinen selviytymistaistelu

Eräänä tammikuisena päivänä vuonna 2022 Oulun hätäkeskuksen ylipäivystäjä Sirpa Moilanen oli tehnyt 12-tuntisesta vuorostaan jo yli puolet, kun hän otti vastaan seuraavan tehtäväpuhelun. Oli iltapäivä ja puhelimen päässä oli mies, joka oli lähtenyt hiihtolenkille metsämaastoon ja pudonnut avantoon. Mies oli yrittänyt nousta hyisestä vedestä omin voimin siinä onnistumatta. Kastunut puhelin toimi kuitenkin vielä ja hän sai soitettua hätänumeroon.

Lähimpään taajamaan oli matkaa 15 kilometriä, ulkona oli pakkasta viitisen astetta ja veden lämpötila neljä astetta. Paikannus antoi hiihtäjän sijainniksi alueen, josta löytyi tuntomerkkien mukainen auto, jonka mies oli jättänyt hiihtolenkille lähtiessään. Hiihtäjän antamien tietojen mukaan sijainti ei kuitenkaan täsmännyt.

– Paikannus ei antanut täsmällistä paikkatietoa. Epäonneksi lähellä oli myös tuntomerkkejä vastannut auto ja samankaltaista maastoa. Työkaverini on kotoisin naapuripitäjästä, ja hänen avullaan sain paikannettua miehen todellisen sijainnin. Muistan, kuinka nousin seisomaan salissa ja huusin vuoromestarille, että se ei ole se paikka! Vuoromestari, joka oli koko ajan yhteydessä pelastustoimeen, välitti tiedon eteenpäin.

Kun puhelua oli kestänyt vajaa puolisen tuntia, hiihtäjä sanoi Sirpalle, ettei jaksa enää, on liian kylmä. Siinä vaiheessa puhelu läpäisi Sirpan virkaminän.

– Kun mies puhui, minulle tuli tunne, että yhdessä emme luovuta, tämä ihminen selviää kyllä, muuta vaihtoehtoa ei ole. Aloin antamaan yksinkertaisia ohjeita, kuten ”jumpataan toista jalkaa, puristele toista kättä”, jotta saimme lämpöä hänen kehoonsa. 

Poikkeuksellisen pitkä hätäpuhelu

Hätäpuhelu kesti kaikkiaan 57 minuuttia. Pelastustoimi löysi miehen auton ja suuntasi maastossa lumisessa hangessa puolen kilometrin matkan kohti pelastettavaa. Kun pelastajat olivat lähellä, Sirpa pyysi miestä huutamaan apua kaksi kertaa. Sitten lepo, hengitys syvään ja jälleen kaksi huutoa.

– Olin miehen ”rinnalla” niin pitkään, kunnes kuulin pelastajien sanovan hänelle ”Hyvä, nyt nostetaan sinut ylös ja pääset lämpimään.” Sen jälkeen minulle tuli ihan tyhjä tunne, ja vuoromestari saatteli minut salista defusing-keskusteluun. Ja itkuhan siinä tuli.

– Keskustelun jälkeen vuoromestari onnitteli koko salihenkilöstöä ja viranomaisyhteistyötä. Hän jakoi onnistumisen ilon koko tiimin kanssa. Tällainen pitkäkestoinen tehtävä vaatii paljon tehtäväseurannalta, vuoromestarilta, kentältä, salin väeltä – kaikki tekevät sen, mikä tehtävissä on.

Hätäpuhelu oli Sirpan 20-vuotisen virkauran pisin ja rankin. Se on myös hätäpuheluiden mittakaavassa poikkeuksellisen pitkä. Jos puhelu olisi syystä tai toisesta katkennut kesken kaiken, ei paikannusta ja pelastustehtävää olisi Sirpan mukaan onnistuttu viemään loppuun saakka.

– Keikka oli rankka, mutta lopputulos ihana.

Tunnustus koko hätäkeskustoiminnalle

Sirpan työajasta hieman yli puolet koostuu hätälinjalla olosta. Lisäksi hän tuuraa vuoromestaria ja hoitaa laadunvalvontaa, työskentelee tehtäväseurannassa, vetää defusing-keskusteluja ja toimii hätäkeskuksensa SPJL:n luottamusmiehenä. 

Keväällä 2023 Sirpa oli vuoromestarina, kun hätäkeskuksen päällikkö Jukka Alenius soitti ja sanoi, että Sirpan tulisi soittaa Hätäkeskuslaitoksen johtajalle tilassa, jossa on rauhallista.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että olen tehnyt jotain todella huonosti. Mutta puhelun aikana selvisikin, että Taito Vainio halusi henkilökohtaisesti ilmoittaa ja onnitella Euroopan hätänumerojärjestö EENA:n palkinnosta, joka minulle myönnettiin työstäni hiihtäjän auttamiseksi. Puhelusta tuli kiva ja arvostettu olo.

Palkinto jaettiin 19.4. Ljubljanassa, Sloveniassa, jonne Sirpa matkusti paikan päälle. 

– Oma roolini oli pitää toivoa selviytymisestä yllä, auttaa kaikin keinoin taistelussa aikaa ja hypotermiaa vastaan ja ohjata viranomaiset mahdollisimman nopeasti paikalle. Muut viranomaiset ylittivät puolestaan omia äärirajojaan juoksemalla hoitotarvikkeiden kanssa puolen kilometrin matkan lumisessa maastossa. He taistelivat kanssani yhdessä pelastaakseen ihmishengen – ja me kaikki onnistuimme siinä, totesi Sirpa vastaanottaessaan EENA:n myöntämää palkintoa.

Tilaisuudessa luovutettiin yhteensä 10 tunnustusta. Useimmat tunnustuksen saajat noutivat palkintonsa yksin, mutta Sirpa halusi ottaa lavalle mukaan myös Jukka Aleniuksen, Taito Vainion sekä Hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Niemisen korostaakseen sitä, ettei ollut pelastusoperaa­tiossa yksin.

– Hätäkeskusalalla teemme pitkiä työvuoroja ja olemme vuoron aikana täysin suljettuina tilaan, johon kantautuu ulkomaailman tilanne vain puheluiden kautta, jos vuoromestarilla käytössä olevia kameroita ei lasketa. Se tekee työyhteisöstämme tiiviin ja rakentaa me-henkeä. Palkinnon olisi voinut saada päivystäjistä kuka tahansa ja se on sellainen yhteishengen luoja, tunnustus, joka saatiin yhdessä.

EENA-tunnustukset ovat arvostettuja hätäkeskusalalla. Suomeen palkinto on jaettu vuosien varrella kaikkiaan neljä kertaa.

Työ haastaa hätäkeskuspäivystäjiä aiempaa enemmän

Kun Sirpaa pyytää miettimään uraansa taakse päin, hän sanoo ykskantaan, että työ hätäkeskuksessa on juuri sitä, mitä hän haluaakin tehdä – se sopii sosiaaliselle ja auttamishaluiselle luonteelle, joka pitää nopeatempoisesta työstä.

– Opiskelin nuorempana lääketyöntekijäksi ja markkinointisihteeriksi, lisäksi kävin iltalukion töiden ohessa. Kun päätin vaihtaa alaa, hain hätäkeskuspäivystäjäksi ja Lapin yliopistoon. Pääsin molempiin, mutta valitsin hätäkeskustyön, ja koen olevani täysin omalla alalla.

Työ on muuttunut 20 vuodessa paljon; alkuun kunnallinen ala on nyt valtakunnallinen. Mukaan ovat tulleet poliisitehtävät ja sosiaalipuoli, työkalut ja järjestelmät ovat muuttuneet.

Valitettavasti myös pilapuheluiden määrä on kasvanut. Se kuormittaa Sirpan mukaan hätäkeskuspäivystäjiä, mutta lisäksi ihmiset myös soittavat aiempaa herkemmin hätänumeroon.

– Ennen selvittiin itse tai luotettiin naapuriapuun, mutta nykyään käännytään herkästi viranomaisten puoleen. Työ on nykyisin paljon hektisempää, ja salihenkilöstön henkisestä työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta puhutaan paljon.

EENA-palkinnon julkistamisen jälkeen Sirpa sai yhteydenoton sosiaalisen median kautta; avantoon tippunut mies otti yhteyttä ja kertoi elävänsä täyttä elämää. Hän halusi sanoa Sirpalle ”kiitos, että pelastit henkeni”.

– Pari päivää sen jälkeen puhuimme vielä puhelimessa. Se oli varmasti meille molemmille rauhaa antava kokemus.